Aiko

Kun tapahtumat jäävät yhä kauemmas menneisyyteen, ne alkavat tuntua yhä enemmän merkityksettömiltä. Miksi kirjoittaa postaus aiheesta, mistä aikaa alkaa olla lähemmäs vuosi. Yleensä ihmisiä kiinnostavat ajankohtaiset asiat. Aiko on kuitenkin asia, minkä en halua vain painuvan unholaan, tai jonka elämästä on vain muutama ihminen tietänyt. Aiko ansaitsee parempaa.

Postaus sisältää kuvia ja videoita jotka voivat aiheuttaa inhoa tai pahaa mieltä, teitä on varoitettu.

**

Kuron korvaoireilun vuoksi ramppasimme eläinlääkärissä viime vuoden marraskuun. Ulkokorva oli siistissä kunnossa, mutta syvältä korvakäytävästä sai kaivettua tummaa mönjää kun oikein yritti. Korvasta paljastui hiivaa, kokki- ja sauvabakteereja. Alkuun koitettiin saada korva puhdistumaan kotikonstein, mutta kun tämä ei tuottanut toivottua tulosta, lika ja bakteerit olivat tukkineen korvan niin ettei tärykalvoa nähnyt, päädyttiin korvahuuhteluun. Korvasta tuli puhdas ja elämä jatkui. Anestesian yhteydessä putsattiin myös hampaat.

Kuron korvaputsailujen oheen mulle tuli myös toinen potilas. 7 viikon ikäinen akita. Hiukan vanhempi pentu oli retuuttanut tätä peräpäästä niin, että naskalien tekemät reiät repeytyivät, tulehtuivat ja ihoa meni kuolioon niin, että sitä jouduttiin lopulta poistamaan puolen kämmenen kokoinen alue. Todennäköisesti haava onteloitui ihon alla vielä reittä pitkin kohti kinnertä.
Sitä vain mietti, kuinka näin voi edes käydä, miten voi olla edes mahdollista, mutta niin vaan kävi. Käsittämättömän huonoa tuuria.

Pentu muutti mun luokse asumaan, koska mulla oli enemmän aikaa hoitaa päivittäiset rutiinit, mitä ihon paraneminen vaati. Alla kuvat ennen ihon poistoa, ihon poiston jälkeen ja siitä eteenpäin.

Ennen ja jälkeen

1 ja 2 vrk ihonpoiston jälkeen (huom. koukistunut jalka ensimmäisessä kuvassa)

3 ja 4 vrk

8 ja 9 vrk

13 ja 17 vrk

21 vrk = kolme viikkoa myöhemmin

Niinkuin kuvista näkyy, poistettu ihoalue lähti nopeasti paranemaan. Parissa viikossa olimme jo selkeästi voiton puolella.
Muutama päivä ihoalueen poiston jälkeen huomattiin kuitenkin vakavampi ongelma; vasen takajalka ei koukistunut. Ollenkaan. Ei polven, eikä kintereen kohdalta. Se jousti ehkä sentin jos oikein yritti venyttää.

Aika ortopedille, jonka lausunnon mukaan "jalka aivan spastinen, selvä quadriceps kontraktio eli nelipäinen reisilihas ei jousta vaan kiristää etureittä polvi täysin suorana, reisi ulkokierrossa, patella luksoi. Patellarefleksi toimii, syvätunto toimii. Ei luustomuutoksia. Arpeutuneet reisilihakset. Arpinen, paksuuntunut lihas ei jousta."

Kotiin meille määrättiin jalan erilaisia jumppauksia, seisomisharjoituksia, venytyksiä ja taivutteluja 3x30 toistoa päivässä. Lisäksi tästä alkoivat viikottaiset fysioterapia käynnit, sekä jalan päivittäinen n. puolentunnin-tunnin hieronta. Tästä kaikesta huolimatta jalan kunto ei edistynyt. Fyssari käyntien ja hieronta hetkien jälkeen muistan, että se oli vähän parempi. Mutta yön jälkeen oltiin taas lähtöpisteessä. Hommasin jalkaan Taituen kinnertuen, ajatuksena että se pitäisi kintereen oikeassa asennossa, joka helpottaisi liikkumista ja voisi antaa mahdollisuuden käyttääkin jalkaa, mutta sekään ei ollut avuksi.

Aiko kasvoi nopeasti, ja koiranpennun nopean oppimisen kausi oli parhaimmillaan, minkä uskon olleen suurena osasyynä siihen että pentu opetteli itselleen parhaan mahdollisen kävelytyylin, mikä tottakai tallentui nopeasti parhaaseen mahdollisuuden muistiin: lihasmuistiin.
Jalkaleikkauksesta toipuvalle ihmiselle on helppo kertoa: tee tälläisiä harjoitteita, näin monta kertaa päivässä, niin kävelet kohtuullisesti vuoden kuluttua. Ja potilas toteuttaa parhaansa mukaan, tietäen millaista normaalin kävelyn tulisi olla.
Mutta miten kerrot tämän 8 viikkoiselle koiranpennulle, joka on kuukausi sitten alkanut ylipäätään opetella, miten niitä jalkoja elämässä käytetään? Miten kerrot, että et voi kävellä noin, tai vakiinnuttaa tuollaista kävelytyyliä itsellesi, se on väärä?

8 viikkoisen pennun luustokuvat

Aiko oli mulla päivittäin mukana töissä. Siitä tuli oikein liikkeen pieni maskotti kun se istua pönötti keskellä eläintarvikeliikkeen lattiaa ja hurmasi kaikki sisääntulijat niin, että miehetkin haettiin autosta vielä erikseen pentua katsomaan. Jälkikäteen Aikosta ja sen voinnista kyseltiin, kun se ei enää ollutkaan mukana. Tai pysähdyttiin ohikulkumatkalla ihan sitä varten, josko pennun näkisi..

Tytöstä olisi tullut huippukoira, tykkästyin todella paljon sen rennon itsevarmaan luonteeseen, mikä akitoilla ei enää ole niin itsestäänselvyys.

Akupunktion kokeilua

Videosta näkee hyvin, kuinka jalka päivä päivältä alkoi olla koiralle yhä enemmän hidaste ja haitta. Kuinka se muuttuu yhä enemmän muodottomammaksi puujalaksi. Koskaan ei Aiko osoittanut jalan aiheuttavan sille kipua, ainoastaan tehdessä jalalle voimakkaita venytyksiä pennusta näki, että nyt tekee ikävää.

Jos Aiko olisi tullut kuntoon, olisin jättänyt sen itselleni. Mulla ei oo kuitenkaan sydäntä katsoo kolmijalkasta koiraa. Mun mielestä koira ansaitsee kyetä liikkumaan ja elämään normaalia elämää olosuhteista riippumatta, ilman mitään rajotteita tai erityisjärjestelyjä. Pennusta vanhuuteen.

Jälkeenpäin on miettinyt lukemattomia kertoja että mitä jos.. Jos olis heti alusta lähtien huolehtinut jalan liikeradasta, jos olisi venytellyt sitä jo leikkauspäivästä alkaen, olisiko näin koskaan käynyt. Todennäköisesti ei, ehkä kyllä.. Mutta ei auta, ei todellakaan. Paha olo ei pääty koskaan.

Aiko on nyt paremmassa paikassa.

Hän oli, Vuorenvarman Katujen Kuningatar
i. Buzan Go Kimpou Kensha
e. Hisako Go Akogareno

Syksystä kohti talvea

Moron!

Mää en käsitä mihin tää vuos on juossu. Juurihan oli joulu ja uusvuos, ja nyt ne on taas edessä.

Vaelluksen jälkeen ollaankin oltu lähinnä täälä Tampereen-Sastamalan maisemissa: kouluhommia koneella, koirien ja pentueiden hoitoa, pennunostajia, synnytysvahtia.. Ei sen kummempaa. Koulusta on ollut meinaan meneillään työssäoppimisjakso, joka päättyi eilen, mutta meikäläinen jatkaa kennelhoitajana vielä muutaman päivän. Sitten ollaankin koko viikonloppu luokan kanssa pitämässä kennellinjan perinteistä ständiä messarissa, viikko sen jälkeen pidetään luokan kanssa joulumätsäri, ja vielä viikko, niin alkaakin joululoma, ja viralliset oppitunnit Kannuksessa on meikäläisen osalta ohitse. Viimenen puolivuotta ennen päättöpapereiden saantia onkin sitten näyttöjen tekemistä, ja varmaan aikamoista poukkoilua siellä sun täällä. Ainakaan tässä vaiheessa ei ole vielä minkäänlaista selkeetä suunnitelmaa viimeisestä puolivuotisesta, minkä Kannuksen kirjoilla olen.
.

En tiedä muista meidän luokkalaisista, mutta mulle Kannuksen päättyminen tuntuu jotenkin järkyttävältä ajatukselta. Mitäs sitten? Voisin oikein kernaasti jäädä vielä tänne ja ottaa lisäoppitunteja liittyen koirien rakettitieteeseen.
Tuossa olin jo lokakuussa vähän tippa linssissä, kun oli meidän viimenen käytännöntunti metässä. Koskaan. Ikinä.
... Nooh, ehkä jätän Kannushaikailut keväämmälle.

Me oltiin Tampereen Jouluparaatissa muutama viikko sitten. Ja se, että me ollaan siihen osallistumassa, ilmotettiin mulle edellisenä iltana. Enkä ollut edes kotona silloin, et oisin voinu mitenkään varautua etukäteen. No, eipä siinä. Tyylikkäästi mustassa kennellinja -ulkoilupuvussa sinne kaikkien enemmän ja vähemmän jouluisesti pukeutuneiden keskelle. Hups.
Käveltiin osana "Japanilaisia kippuroita" jotka koostui lähinnä Suomen Shiba ry:läisistä ja meistä Nihonkeniläisistä. Itsellä oli narujen päissä hokkaidot Kuro ja Kiusa.
Oikein kivasti kävely Tampereen keskustan halki sujui, toki harmitti, ettei ollut mitään kunnolla jouluista, mitä olisi pukenut päälleen - olisi luonut omanlaisensa fiiliksen. Ja tietysti lumikin puuttui, mutta se nyt ei ole mikään yllätys. Hokkaidotkin olisi toki voineet kävellä siivomminkin. Kuro olisi ehkä yksinään muistanut käytöstavat - jos olisi ollut tarpeeksi nakinpaloja mukana, mutta Kiusan kanssa, ilman nakinpaloja.. Nope. Onneksi tuommoiset päälle 15 kiloset ei paljoa kädelle paina.
Mutta oli kyllä kivaa, niinkuin aina hyvässä seurassa, kiitos vielä kaikille mukana olleille! Jos mahdollista, niin ensivuonna uudestaan! Josko olisi jotain jouluisempaakin päällä sitten.

(c) Kai Kaarlampi

Alla vähän pentukuvia muutaman viikon takaa.

Akitalapset

Hokkaido
Auvaa ei kiinnosta onko tassujen alla maata jolla kävellä, eteenpäin mars!

Kishusiskokset, kaksi yhdeksästä

Winter, come back .. Now!

Jätän tämän nyt vain tähän. Toki olisi jo uuttakin kerrottavaa, mutta annan sen vielä odottaa. Facebookissa blogista tykänneet saattavat tietääkin jo.. ;)