Vanhetaan yhdessä

Huhhu,

huhtikuukin on kiitämässä kovaa vauhtia ohitse, eikä tännekkään ole koko vuonna tullut yhtään kirjoitettua. Yritetäänpä siis korjata asia, täyttihän blogikin vuoden vaihteessa 4 vuotta.

Mai, alias Maakke, Make ja Maikki, on ihan huippupentu. Ikää nyt vajaa 7kk, täytyi oikein laskea, jestas kuin nopeasti aika menee! Vaikka yhteinen aika onkin aina ollut hyvin rajallista (parista päivästä pariin viikkoon, pätkittäin), ei tuohon kakaraan oo voinut olla kiintymättä. Mai on todella rauhallinen, ehdottoman kiltti ja ihmisrakas tyttö. Rakastaa heittoleikkejä ja juosta täyyysiä ulkona hokkaidojen tyyliin.
Enkä huijaa kun sanon, ettei ole tuhonnut yhtään mitään. Okei, vähän jotain puista pureskellut, mikä nyt on ihan tyypillistä, tilanne olisi suorastaan ennenkuulumaton jos ei olisi. Todella helppo kakara elämässä, kuuntelee ja tottelee hyvin. Hieman pehmeä, oudoille asioille puhisija, mitkä nyt voidaan vielä pistää iän piikkiin.
Kaikki nämä kehut varmaan kostautuvat mulle viimeistään ekojen juoksujen alkaessa, mutta pääsinpähän kertomaan. :)

Tuli käytyä alkuvuodesta muutamassa näyttelyssä, ja täytyy sanoa, että ihmettelin suuresti erästä huomaamaani tapausta kehästä: koira selkeästi kielsi tuomaria koskemasta itseensä näykkimällä ja ottamalla tämän käden suuhunsa, kun t yritti koskea koiraan. Koira arvosteltiin kuitenkin silmämääräisesti loppuun, ja se sai EH:n ... Jos koira osoittaa ettei halua tuomarin koskevan itseensä tekemällä tuollaisia, selkeitä puremisuhkauksia, se olisi minun mielestäni vähintään EVA ja piste. Olisiko tapaus arvosteltu eri tavalla, jos kyseessä ei olisi ollut pöydällä arvosteltava, pieni rotu? Mene ja tiedä. Minun ymmärrykseeni tämä tapaus ei mahtunut.

Käväisin viime kuussa myös Suomen Nihonken ry:n vuosikokouksessa ja talvipäivillä. Hieno päivä ja upea porukka, kiitos vielä kertaalleen mahtaville ihmisille ja upeille koirille! Samalla kiitän ja kumarran nöyrästi luottamuksesta valita minut yhdistyksen hallituksen jäseneksi täksi kaudeksi. Teen parhaani ollakseni luottamuksenne arvoinen.

Kuvat (c) Mirva Kontoniemi

Kurokin täytti 11. päivä täydet 6 vuotta! Mikä mun silmissä näyttää ihan järkyttävän isolta luvulta. Mulle Kuro on ikuisesti semmonen 3-4v. Mutta täytyy sanoa, et mitä vanhemmaks K tulee, sitä jästipäisemmäks samalla: se on mun pieni, kärttynen, vanha käpyni.

Sitten vähän tulevaisuuden suunnitelmia. Tottakai Kannuksesta loppujen kamojen pois muutto, samalla myös virallisesti kotoa pois muutto, mutta niistä enemmän kun ovat koettuja ja näin ollen virallisia. Ihanaa kuitenkin saada molemmat hokat tämän myötä vihdoin vierelle!
Maille on kaavailtu kolme pentunäyttelyä: Tampere KV, Alavus KR, sekä erkkari. Mullekkin sinänsä ihan uus kokemus nuo pentukehät: enpä ole ennen ollut. Olisin tosin toivonut että oltais päästy käymään edes yksissä mätsäreissä ennen varsinaista näyttelyä: mulla ei ole mitään hajua miten Make kehässä käyttäytyy kun paikanpäällä on semmonen hulina: voi olla ettei liiku kunnolla, häntä maassa, ei seiso, ahdistuu muista koirista.. Tai voi olla ettei paikanpäällä oo loppujenlopuks mitään huolenaihetta tai ongelmaa, kaikki voi mennä kuten pitääkin. Mutta pakko varautua ja olla realistinen, varsinkin kun kyseessä on nuori ja kohtalaisen herkkä koira. Satuin muuten juuri katsomaan vahingossa kalenteria, Tampere KV:han on jo ensviikolla, hui!
Tarkoitus olisi lähteä taas vaeltamaan koirien kanssa toukokuun lopussa, innolla odotan. :)

P.s. Tampere KV aikataulut tulleet, 3 hokkaidoa kehässä, oho! Tässähän alkaa jännittää kuin ensikertalaista..