perjantai 2. tammikuuta 2015

Nysse vaihtus

Hyvää iltaa!


Kummasti se vuosi kehtas taas vaihtua. Ja nyt tämäkin blogi on ollut internetin syövereissä jo kolme vuotta! Ehkä seitsemän vuoden kuluttua on pieni juhlistuksen paikka..

Joulukuu kului rauhallisissa merkeissä. Kuron kanssa pidettiin täyttä treenitaukoa, ja kouluakaan ei mulla ollut juuri nimeksikään. Keskityttiin lenkkeilyyn ja joululaulujen kuunteluun. Niin, ja järjestettiinhän me luokan kanssa mätsäri, jossa toimitin taas kehäsihteerin virkaa. Mistä tulikin mieleeni, että ensivuoden viikonloput taitaa vallata (vuoden tauolla olleet) viralliset kehäsihteerihommat..

Kuron sydän muuten kuunneltiin virallisesti terveeksi! Ja tottakai se on ollut ihan oma itsensä, ilman menninkäisten hakkaamisia täällä kotona.. Huokaus.

En osaa sanoa tulevalta vuodelta oikein muuta, kuin että kahden tulen välissä ollaan. Sanataanko vaikka, että olen valmistautunut pettymyksiin.
Ja mitäpä sitä enää menneitä muistelemaan kuluneelta vuodelta, päällimäisenä muistona on, niinkuin monella muullakin koiranäyttelykansaan kuuluvalla: World Dog Show. Joten tällä kertaa vähän kuvasatoa viimeisen parin kuukauden ajalta tekstin sijaan.


Kuka kehtaa vielä väittää,
että hokkaido ja porokoira ovat samannäköisiä?



Kurre toivottikin jo aikaisemmin joulutervehdyksensä
fb:ssa molempien leukojensa kera
Tyttöjen välissä on mukava olla




Toiveiden täyttymisten täyteistä vuotta kaikille lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti